Rautio kalustaa 15 vuotta!
Tänä vuonna juhlistamme Kaappi- ja levypalvelu Raution 15-vuotista taivalta. Olemme saaneet kasvaa vuosien varrella pienestä paikallisesta perheyrityksestä luotetuksi osaajaksi Pohjois-Suomen alueella. Toimintamme kasvaa vuosi vuodelta, mutta jo toiminnan alussa syntyneet arvot pysyvät. Haluamme olla lähellä oleva luotettava kumppani, joka auttaa sinua toteuttamaan unelmasi. Myös paikallisuus näkyy toiminnassamme vahvasti, sillä tuotantomme sijaitsee edelleen yrityksemme syntysijoilla, Pudasjärvellä.
Kuluneista 15 vuodesta kiitos kuuluu erityisesti asiakkaillemme, työntekijöillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Syntymäpäivämme kunniaksi tarjoamme kampanjaetuja vuoden 2023 loppuun asti.
Katso syntymäpäiväkampanjat alta ja kysy tarjousta!
Keittiön ja Laminam keraamisen tason ostajalle Laminam keraaminen välitilalevy kaupan päälle
Keittiön ostajalle Laminam keraaminen välitilalevy kaupan päälle
Keittiön ostajana saat Laminamin huippulaadukkaan keraamisen välitilalevyn kaupan päälle. Välitiloja on saatavilla seitsemässä eri sävyssä:Diamond Cream, Noir Desir, Fokos, Bocciardata, Pietra Grey, Calacatta Michelangelo, Bianco Assoluto & Nero Assoluto